Mikä NSSS?

NSSS eli Nordic Student Singers’ Summit on Pohjoismaiden sekä Baltian maiden opiskelijakuorojen laulujuhla. Joka kolmas vuosi eri maissa järjestettävä opiskelijakuorofestivaali viettää kymmenettään juhlavuottaan tänä vuotta, eli se on saavuttanut jo kunnioitettavan 30 vuoden iän.

NSSS-festivaali pidetään ensimmäistä kertaa Oulussa 4.-7. toukokuuta 2017. Järjestelyvastuussa on Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia yhdessä Oulun Musiikkijuhlien sekä oululaisen teekkarikuoron Teekun kanssa.

Ohjelmassa on kuorokonsertteja sekä kaupungin läpi kulkeva paraati. Tapahtuman huipentaa lauantaina 6. toukokuuta Ouluhallissa järjestettävä Gaalakonsertti.  Esiintyjinä nähdään yli tuhatpäinen kansainvälinen suurkuoro sekä Oulu Sinfonia kapellimestarinaan Jaakko Kuusisto.

arttu

Advertisements